diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow diashow
Espoonlahden Demarit ry | SDP:n paikallinen perusyhdistys

Onnistunut itsenäisyyspäivän juhla

Onnistunut itsenäisyyspäivän juhla

Espoonlahden Demarit järjesti perinteisen Itsenäisyyspäivän juhlan Meritorin koululla.

Johanna_ja Aaaro_091206.jpgVäkeä oli paikalla arvioni mukaan hiukan enemmän kuin aiemmin, ehkä vähän alle 50. Muista osastoista oli osallistujia ainakin Matinkylästä, Tapiolasta, Kanta-Espoosta ja Etelä-Espoosta. Kirkkonummelaisiakin oli pöytäkunnallinen. He pitivät kovasti siitä, että sota-ajan muistolauluihin sisältyi Porkkalan valssi.

Kaupunginvaltuutettu Johanna Värmälä (kuvassa) puhui upeasti, asiaa tunteella ja tomeruudella. Hän viittasi useasti paikalla olleeseen veteraaniin Aaro Peuraniemeen (kuvassa) arvioiden millaista aikaa oli eletty sodan aikana ja millaista on nyt.

Hyökyvuoren Teatterin laulajat ja säestäjä olivat todella ammattimaisen taitavia ja saivat yleisön isänmaalliseen juhlatunnelmaan.

Järjestelyjen talkooväelle parhaat kiitokset.

Jukka Kivi



Uutiset Espoo.fi

Sosiaali- ja terveyspalvelujen päivystysnumerot helatorstaina 17.5.

Helatorstaina päivystykset toimivat ympäri vuorokauden.

Lue lisää »

Hoitotakuu toteutuu Espoossa

Tilanne tammi-huhtikuussa 2012

Lue lisää »

Uutiset Demari.fi

Joona Räsänen Demarinuorten puheenjohtajaksi

Demarinuorten uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Joona Räsänen. Joona...

Lue lisää »

EK:n Inkeroinen sai tarpeekseen - jättää tehtävänsä

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) työmarkkinajohtajan Eeva-Liisa Inkeroisen...

Lue lisää »

Uutiset SDP.fi

Joona Räsänen Demarinuorten puheenjohtajaksi

Demarinuorten uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Joona Räsänen. Joona...

Lue lisää »

Ministeriöt tarttuneet kansanedustaja Salosen lakialoitteeseen

Kansanedustaja Kristiina Salosen (sd.) viime vuoden lopussa eduskunnalle...

Lue lisää »